MM-HOPEAA!!!!

Nyt ollaan kotiuduttu upealta reissulta!!! Matka alkoi 22.8. Turuust ja sunnuntaina ajelimme Malmöön yöksi. Auto vähän temppuili joten oltiin siellä toinenkin päivä (onneks oli ylimääräinen päivä laskettu menomatkalle) ja tiistaina ajettiin sit Saksan puolelle. Kelit lämpeni koko ajan ja kun keskiviikkoillalla oltiin perillä Linzissä lämpöä oli about 30.... Linzin hotelli oli noin vartin päässä kisapaikasta Traunista ja ILMASTOITU huone oli upea. Meillä oli lokoisat oltavat ! Mun päivän ohjelma about joka päivä: aamupäivällä hallille, sit treenien/kisan jälkeen koira pois hotellille, sit takaisin ekana iltana avajaisiin ja muina palkintojen jakoon. Yhtenä iltana liftasin Italian joukkueen jäsenten mukana hotellille, ne kun asui kaikki siellä.
Ruutsa oli vähän nuutunut treeneissä ja tokana päivänä se ei suostunut hyppäämään yhtään verkkahyppyä. Ei tuntunut kivalta.
Torstaina meillä oli ensin rokotusten tarkastus ja eläinlääkärin tarkastus. Sit harjoitukset. Rata jaettiin kahtia ja 6 minsaa aikaa molemmille puolille. Nopeasti vaihdettiin koirakoita, treenipätkät lyhyitä. Illalla oli sit avajaiset jotka painuiva mieleen kun ekaa kertaa kuulin Maamme-laulua soitettavan sillai että mä edustin Suomea...
Perjantaina aamupalalla en meinannut saada mitään alas. Ja oli KUUMA! Mua jännitti sikana mutta Jukka tsemppas mua muiden joukkueen jäsenten tavoin ja sain pakerrettua radan läpi. Yksi kielto tuli, ja aikavirheitä. Mutta tulos! Parassa kolmelta radalta saa ottaa yhden hylyn mutta siitä saa 250 VP. Kaks hylkyä ja peli ohi. Ja täällä oli mahdollista saada samalta radalta kaksi hylkyä.... Anysways. Tulos saatiin, tultiin toiseksi ja illalla sit palkintoa hakemaan. Me happy kun oli nätit pystit.
Lauantaina oli vähän helpompi mennä radalle koska oli tulos alla. Ruutsa sabotoi sen kun ei hypännyt yhtään verkassa... Ja radalla oli pari pommikohtaa... Kädessä vieden maaliin, kepeillä Ruuti hyökkäs reuna-aidan viereen kun siinä oli koira ja mulla meni pasmat sekaisin. Sain koiran veke mutta keppien jälkeen se oli väärässä kädessä seuraavaa estettä ajatellen ja jouduin improvisoimaan. Sain koiran ehjänä maaliin ja se osoittautuikin sit nollaradaksi. Ja kun mun kisakumppani sai kepeitlä vitosen niin mä VOITIN tän osakisan. Koira tuli illalla takas palkintojen jakoon. Ja taas soi Maamme-laulu, ja mä ja Ruutsa korkeimmalla korokkeella. Oli se komeaa...
Sunnuntaina mun pää oli tyhjä. Kolmas sija oli jo varma. Mutta halusin hopeaa. Sitä olin tullut hakemaan. Oli vaikeaa koota odotusalueella päätä, yks este oli hävyyksissä. En millää muistanut missä este 12 oli ja mikä se oli... No, tsemppi löytyi kun menin lähtöpaikalle ja vihellyksen jälkeen radalle. Tää oli meidän paras rata. Nolla ja hyvä aika. Hävittiin ranskalaiselle Davidille kultsulla mutta ei se mitään. Hän onnitteli mua radan jälkeen ja mä onnittelin sitä. Ruutsa oli upea. Tänään ei lähdetty pois vaan koiria pidetiin mahdollisimman varjossa ja tuulettimet oli päällä. Sit käytiin ensin hakemassa kakkospysti ja lopuksi hopeapysti. Koira jäi jälkimmäisestä pois kun se alkoi olla selvää kamaa, lähellä lämpöhalvausta. Suomella meni sunnuntaina todella hyvin. Kaksi hopeaa ja kulta!!! Ja yhdeltä radalta kaksoisvoitto.
Maanantai-aamuna söin viimeisen päivän kunniaksi suklaakakkua ja sit lähdetiin. Kotia tultiin Hofin, Flensburgin ja Vittarydin kautta. Lauantai paleltiin Nastolassa mun mökinpuolikkaassa. Sunnuntaina 6.9. sit kotiuduttiin. Nyt toivutaan reissusta. Muistoja on paljon ja kivoja. PAWC:ssä agilityn pohjimmainen olemus, yhteinen tekeminen koiran kanssa, näyttäytyy parhaimmillaan. Kaikille hurrataan, ketään ei tuomita ulkonäön, vamman tai koiran takia. Kaikkien suorituksia arvostetaan. Tärkeintä ei ole voitto vaan osallistuminen, maaliin pääsy. Itse suoritus. Vaikka tulisi hylky sulle hurrataan kuin olisit voittanut kultaa olympialaisissa. Mä nautin näistä kisoista todella paljon. Just nyt ei jaksa ajatella ens vuotta mutta mutta.... Jos/kun se on tällaista niin kyllä tekee mieli...

Mukaan reissulta tarttui ihania kokemuksia, yhteistä tekemistä koiran kaa, kauniita maisemia, uusia ystäviä - ja vanhojen tapaamista. Koirille ostettiin uudet pannat menestyksen kunniaksi. Kieliä tuli harjoiteltua. Mutta parasta oli joukkuekaverit! He tukivat mua koko kisojen ajan, varsinkin Jukka. Ilman hyvää yhteishenkeä tää reissu ei ois ollut näin kiva. Ja ei saa unohtaa hyvää ruokaa.... Kuumaa siellä oli. Iltalämpötilatkin oli 27-29 YHDEKSÄN maissa... Eli päivällä 35-38. Juoda piti paljon, nälkä ei juurikaan ollut. Äiti oli mukana ketynä ja myös siksi että hän osaa saksaa.... Hänen apunsa oli kullanarvoinen. Kiitoksena äipälle oli valinnut yhden päivän Hofissa jossa nähtiin vanhat hyvät tutut, tuttuja jo mun lukioajoilta. Saattaa olla että enää ei nähdä mutta nyt äiti sai viettää yhden kivan päivän heidän kanssaan kun mä lepäilin hotellissa.
Koirat olivat hyviä matkustajia, Poni varsinkin. Se on kyllä niin kylmähermoinen otus että. Ruutsalle ole kiitollinen että se jaksoi. Siitä näki että kuumuus vaivas sitä. Mutta silti se teki mitä mä pyysin... on se niin ihqu. Mulla oli aikoinaan Jonnin kaa ihania aksakokemuksia ja nyt mulla on sen pojan kanssa myös sama juttu.

Tää on ollut mun unmelmien matka. Kärsivällisesti säästin, suunnittelin, järjestelin ja sain apuja sponsoreilta. Koiran kisakelenteria rukattiin niin että se ois tikissä H-hetkellä. Ja nyt Unelma on toteutunut ja parhaalla mahdollisella lopputuloksella. Saatiin HOPEAA MM-kisoista! Tän paremmin tää vuosi ei ois voinut päättyä. Kiitos kaikille mua tukeneille, ja erityisesti Ruutsalle. Ilman Sinua tää ei ois mahdollista.