Vanha vuosi loppui Sirin läpivalaisuun. Tuloksia odotellaan mutta hyvältä näytti. 
Vuosi tuloksina ja tapahtumina: 
Siri tuli, pikku ruotsalainen BC josta kasvoi Iso Koira, poni. Sirputin kävi parissa pentunäyttelyssä harjoittelemassa kehäkäytöstä. Neityli käväisi myös lampaita katsomassa ja loppuvuodesta alkoi jo näyttää selkeää kiinnostusta. Koulutus aloitettu. Nenää on jäljelle! Toko ja agility tulivat kuvioon vuoden lähetessä loppuaan. Saa nädä minkä uran Siri itselleen valitsee... Terveyden puolesta esteitä harrastamiseen ei pitäisi olla.
Bella kävi parissa näyttelyssä. Bee oli kaksi kertaa ROP-vet ja sai kerran Vara-Sertin. Ei pahemmin rumalta ankanpoikaselta. Tulevana vuonna käydään näyttelyissä pari kertaa.
Ruukin kävi näytelmissä hakemassa kaksi Vara-Cacibia. Agilityssä tehtiin parhaimmillaan yliaikanollia, sijoituksista korkein oli neljäs sija vuoden vikoissa kisoissa. Menestystä saatiin paragissa, puolustettiin viime vuoden Avo-SM:n voittoa Turuus ja saatiin SM-kulta kategoriassa 7 tuloksella 0 + 5. Hieno homma! Päästiin myös mukaan Top Teamiin joka sopii meille paremmin kuin valettu! Yksi leiri käytiin vuoden -14 puolella ja seuraavia odotellaan. Kivaa oli! Haluu lisää. Rallytokoa alettiin treenailla tosissaan ja käytiin kolmissa kisoissa. Jokaisesta heltisi hyväksytty tulos joten Ruutsa sai nimensä eteen RTK1 koularin. Nyt sit arvuutellaan päästäänkö kisamaan AVOssa vai ei... Ku siellä on se HOUKUTUS...
Lumikista: Lumikki kävi näyttelyssä 5 kertaa, joka kerta ERInomaisella arvostelulla. kaunotar pääsi lopulta VSP:ksi ja sai ekan SERTinsä ja CACIBin Kemissä ! Onnea Katjalle ja Pasille perheineen!
Terveystuloksia: 
Lumikki kävi terveystarkeissa. Simmut oli OK, polvet 0-0, kyynärät 0-0 ja lonkat BB. 
Siriltä otettiin terveystarkit. Polvet 0-0, selkä ja olkapäät (OCD) terveet (ev.), lonkkia ja kyynäriä odotellaan.
Ruutsan simmut terveet.
Hannes Lohen tutkimusporukalta tuli tuloksia. Jonni ja Ruuti ovat GG ja Bella AA. GG-koirilla on 18-kertainen riski sairastua retinopatiaan mutta terveitä koiriakin näissä homotsygooteissa on. Ja koska keskimääräinen retinopatian 1-vaiheen alkamisikä on 4 vuotta ja 2-vaihe näkyy noin 6 vuotiailla niin eipä tässä näytä huolta olevan. Jonnin riski tiedettiin sen suvun perusteella mutta eipä se sitä ollut 8-veehen mennessä saanut. Ja joka neljäs AG koirakin sairastuu ja jopa AA koirakin voi saada retinopatian joten... Ja kyseessä on vasta markkeritesti, tutkimista on siis vielä paljon. Eli katsellaan. Koirat on terveitä. Joten en ole huolestunut.

Toiveita vuodelle 2015:
Ruun kaa agilityä, ehkä joku näytelmä. MM-kisat Itävallassa vuoden huippukohta. Sinne kuntopiikki.
Sirin kaa jatketaan paimennusta ja aksaa ja tokoa. Kesällä jäljelle! Yks näytelmä jotta saadaan se H....
Bellan kaa jokunen näytelmä. 
Lumikille suunnitteilla pentuja. Juoksua odotellaan keväällä.