photo para-aginavosm1_zpsfee70bfe.jpg

Oltiin visiteeraamassa Tampereella Agirodun merkeissä 7.7. kun siellä oli para-agin Avoin SM-kisa. Osallistuttiin skaboihin ekaa kertaan Ruutin kanssa. Sää suosi sillä ei satanut ja ei ollut ehtinyt lämmitä kun startti oli aamulla. Tuomarina Anne Savioja. Rata oli kivan helppo mutta mua jännitti ja pidin koiraa ihan liikaa kii. Ruu hölmistyi ja meni puomin tosi hitaasti. Nolla virhettä mutta yliaikaa. Ainakin ensitiedon mukaan. Nyt kuulemma ihanneajoissa on sattunut joku virhe joten suoritusajat lasketaan uudestaan. Alunperin R7 ja R6 oli pitäneet olla yhdessä mutta edellispäivänä järjestäjät olivatkin ilmonneet että jokainen ryhmä palkitaan erikseen. Joten me sit voitettiin oma ryhmämme. Jos ois ollut yhdistetyt ryhmät oltais silti oltu palkinnoilla eli kolmansia. Nyt kuiteskin saatin Agirodun elokuvateeman mukaisesti Oscar-pysti Parhaasta Ohjauksesta. Tää oli kiva päätös viime aikojen reissaamiselle. Ja kun vielä ottaa huomioon että lauantai-iltana olin ollut tosi kipee ja kuumeessa (onneks toivuin sunnuntaiksi) niin oli tosi kiva juttu. Aamulla arvoin lähdenkö kisaamaan mutta ajattelin että kun olo ei ollut paha ja tänne oli tultu niin kyllä sen yhden startin jaksaa aina juosta. Ja se palkittiin nyt näin ruhtinaallisesti. Eli ollaan nyt R7 Avoimia Suomen Mestareita para-agissa. Hyvä me :-)

photo Para_agiSMR7_palkintojen_jako_zps1c29f66c.jpg

kuva (C) Liisa Kotisalo   KIITOS !

LISÄYS 23.7.  Para-agin korjatut tulokset on netissä. Mulla ei ollutkaan yliaikaa vaan ihanneaika ALITTUI reilulla 19 sekunnilla.... eli ilmeisesti se ihanne-aika joka oli kisapaikalla ilmoitettu ei ihan pitänyt paikkaansa. Eli etenemävaatimus olikin pienempi. No, ei se mittään. Kerrankin voidaan sanoa että tehtiin reilusti nollatulos. En valita.  :-)