photo Bella_BIR-VET_BB_2_zps56699dec.jpg

Liperissä eli omalla agitreenihallilla pidettiin ryhmis jonne olin ilmonnut - hetken mielenhäiriössä - Bellan lisäksi Ruutsan - asia jota kaduin !  Tuomarina oli Esa Ruotsalainen ja gööttejä oli 4 urosta ja saman verran narttuja. Bella oli käynyt hallilla harkkaamassa mätsärissä joten se mennä jolkotti liitävällä ravillaan SA:n arvoisesti ollen PN-2 VARA-SERTin kera ja ROP-VET !!! Hennon nartun pelastivat sen kauniit liikkeet. Tuomari mietti pitkään antaako SA:n mutta ravuutettuaan uudemman kerran neitiä hän palkitsi Been liikkeistä. Jess !
Ruuti oli sit taas nimensä mukainen (toisin kuin kaimansa junnuluokassa). Se keitti IHAN  TOTAALISESTI  pihalle. Kuulin jälkeenpäin että kyseinen tuomari rokottaa huonosta kehäkäyttäytymisestä mutta eipäs nyt. Ruu sai SA:n ja oli lopulta paras uros ja VSP. Mä oisin heittänyt sen HYLyllä pihalle mutta mä en olekaan tuomari. Ihme oli että Ruu katsottiin paremmaksi kuin viime vuoden erkkarin PU. Mutta kait se sitten on niin "sähköinen esiintyjä" (tuomarin sanat) ja mieleenpainuva että tuomari tykästyi siihen. Eli...ihmeitä tapahtuu ! Ruutsa meinaan sikaili kehässä niin että jopa mua hävetti. Mä olen tunnetusti "joviaali" koirieni käytöksen suhteen mutta Ruuti meni kyllä nyt liian pitkälle. Ehkä sitä kuumensi oma treenihalli kun se odotti pääsevansä aksaamaan ja sit yhden uroksen räsähdys josta Ruu kuumui lopullisesti pihalle. Mä en saanut siihen mitään otetta. Se vaan on niin kuuma !
Ensi viikonloppuna sit aksaa Oulussa. Ja sit Okuun näyttelyyn - Ruu ilmottu mutta mietin otanko sen mukaan....sattuneista syistä !

Yllä ja alla olevat kuvat on ottanut Heidi Lahtinen.

photo Ruuti_Liperi_VSP_zps4696c185.jpg

LISÄYS:  20.4.  olimme Outokummun ryhmänäyttelyssä (RYH 2 & 5). Ruuti oli AINOA joka sai SA:n joten se oli ROP !!!! Irina Poletaeva tykkäs myös Bellasta joka oli kolmannen kerran tänä vuonna ROP-VET !!! Ei saanut SA:ta mutta se oli tiukassa sillä kertaa. 4 urosta ja 3 narttua oli kisaamassa.