Kevättä kohti käy tiemme...
Uusi vuosi alkoi räiskeessä kun naapurustossa kävi aikamoinen pauke. Syynä uudenmalliset ilotulitteet. No, onneks meidän koiria valoilmiöt ja pauke ei haitanneet ! Kisakausi oli vain mini joulutauolla ja alkoi sit reteesti heti ennen loppiaista kun oltiin Vantaalla Ojangossa kisaamassa Vuokkoset-areenalla. Kaksi kisaa, tuloksina hieno 6. tila 24 koirakon joukossa yliaikanollalla. Mä sorruin taas varmisteluun eli kisoja pitäis olla useammin jottei mee tehdään-tulos-ajattelun merkeissä. Mutta koira toimii, se on hyvä. Ja kisattiin matolla. Toinen startti oli sit jo aika myöhään, yli kahdeksan illalla, joten molemmista oli paras puhti pois. Joten se meni ei-siitä-sen-enempää -otsikon alle. Mutta tulos. 9/18 eli oli siellä vielä meitäkin huonompia. Ojangossa jatketaan helmikuussa näillä näkymin.
Vuoden -12 vika koulutus oli 30.12., eli just ennen aattoa kun Kati Huttunen kävi pyörittelemässä meitä "perusohjauksen" merkeissä. Meikä joutui mukavuusalueensa ulkopuolelle tosi pahasti ja samaa jatkoi sit Jari omissa treeneissä heti 14.1. kun rata tyssäs jo viidennelle esteelle ja lopullisesti meidän paatti ajoi karille esteellä 28 joka oli ylitsepääsemätön sellainen. smiley Mutta opittiin taas paljon paljon uutta. Jari on siitä hyvä koutsi että se keksii vaikka mitä kiemuroita. Oppii paniikkipelastukset pienessä tilassa, mitä tehdä kun koira meneekin jonnekin minne ei sen olisi kuvitellut menevän ja muutenkin joutuu juoksemaan tuli perseen alla. Että sekä kunto- että aivojumppaa ! Lisää tätä loppukevääksi kiitos !!!! Eli tästä jatkuu meidän uusi vuosi 2013 ! Toivottavasti kaikki sujuu lähes suunnitelmien mukaisesti....