Sunnuntaina 4.12. oli elämäni ikimuistoisin hetki kun Ruuti palkittiin Sankarikoirana Voittaja 2011 -näyttelyssä messukeskuksessa.

Lähdimme koko perheen voimin matkaan jo lauantaina, jotta emme olisi väsyneitä juhlapäivänä. Kävimme Ruutin kanssa sairaalassa katsomassa äidin veli-Untoa kun saavuimme Helsinkiin ja sieltä vasta mentiin hotelliin. Sunnuntai-aamulla lenkitys ja hyvissä ajoin Messariin koska myöhästyminen ei käynyt päinsä. Noin kello 13.30 sankarikoirat kokoontuivat Tapiolan ständille ja meidät vietiin eri tilaan jossa meille tarjoiltiin kahvit. Sen jälkeen meidät vietiin ison kehän taakse ja selitettiin palkitsemisen kulku. Minä lähdin toisena. Yksitellen kävelimme sitten kehän reunaa valokeilassa kuuluttajan kertoessa pelastustarinan ja sen jälkeen menimme saamaan palkintomme. Palkinnot saatuamme menimme omalle paikallemme korokkeen reunalle ja kun kaikki koirat olivat rivissä sai kuvata. Tämän jälkeen oli vielä virallisten kuvien vuoro. Annaleena Sevillano otti musta kuvia mun kameralla. Kiitokset siitä ! Virallisen tilaisuuden jälkeen mentiin Ruun kaa Gööttiständille jossa yllätyksekseni Rotuyhdistys palkitsi meidät myös. Kauniit kiitokset ! Kukat ovat ihania ja vieläkin kukkivat kauniisti ! Ja lelu on erittäin mieluinen joskin Jonni pyrkii omimaan sitä...   Gööttiständillä oli kivaa porukkaa ja näki monenlaisia gööttejä eri värivalikoimin ja häntätyyppineen. Hyvin oli rodun kirjo edustettuna. Lähdin sit noin viideks takas hotelliin ja aamulla aamiaisen jälkeen kotia.

Palkintona sankaruudesta Ruuti sai mm. plakaatin jossa luki lopussa:

Koira on suorittanut erittäin ansiokkaasti tehtäväänsä ihmisen palveluksessa.

Oli kunnia kuulua palkittavien joukkoon. Siellä oli monta koskettavaa pelastustarinaa ja olen ylpeä siitä että Ruutinkin teko katsottiin kyseisen kunnian arvoiseksi. Kiitokset Ruutista kuuluvat kasvattaja -Ingalle, Tuula Suhoselle ja emä-Vindin omistaja Minnalle. Ilman heitä Ruutia ei olisi ja sitä myöten ei meidän äitiäkään. Ja kiitokset Ruutille. Meidän äidin puolesta. Mitä tekisimmekään ilman koiria ?

Ruu yhdistyksen palkitsemistilaisuudessa

kuva (C)  Juha Espo (lisätty 2.2.-12)