Vuosi 2010 lähenee loppuaan. Tänä vuonna on tullut menestystä enemmän ja vähemmän. Jonni sai muutaman nollan ja yhden tuplanollan agilityssä mutta kiristyneiden ihanneaikojen takia myös useita yliaikanollia. Liekö ikä alkaa painaa ? Yhtä vaille yksilö-SM mutta joukkuekisassa oli. Näytelmissä tuloksina (vain pari kertaa kävi) ROP, ROP-VET, VSP-VET, PU-3 ja Erkkarissa EH:lla vetsku-urosten paras. Katsotaan ensi vuonna käydäänkö enää näytelmissä ja agikisoissa vai saako Pappa jäädä ansaitulle eläkkeelle ?
Bella huolehti agimenestyksestä olemalla 8 kertaa palkintopallilla. Mukaan mahtui mm. voitto vuoden ekoissa kisoissa Varkaudessa. Näytelmistä tuli lähinnä EH:tä (mm. Erkkarista !) ja pari luokkavoittoa EH:lla ja myös pari H:ta. Paimennustestistä tuli HYVÄT taipumukset. Jee !
Ruuti alkoi vuoden pentuluokan kakkostilalla ja KP:lla, ekoista junnukisoista tuli sit VA-SERT, yhden H:n jälkeen tuli ROP ja eka SERT Saija Juutilaiselta Lieksasta. Mukaan mahtui EH, H ja sit Erkkarista ERI ja junnu-urosten kakkostila. Vaavi on vieläkin vähän kesken joten näytelmissä ei käyty sen jälkeen. Ensi vuonna sitten. Paimennustestissä poika paimensi ERINOMAISESTI (paremmin kuin isukkinsa) ja MH-testi meni paremmin kuin hyvin. Paukkuvarma ! Ja agilityura aloitettiin kuin aloitettiinkin vaikka jätkä on ihan raakile. Ekalta radalta teki melkein nollan, mun hetkellinen herpaantuminen teki tepposet ja poju karkas melkein putkeen ja kiellolla maaliin. Tokalta radalta sitten kolmossija. Eli palkinnoilla ekoissa kisoissaan. Hyvä alku. On saanut kehuja, lahjakas agikoiran alku. Nyt vaan lisää treeniä ja eiköhän se siitä. Rally tokoa ollaan treenattu ja se tuntuu sopivan koiralle kuin nenä päähän. Jos kisoja löytyy niin niihin pyritään menemään. Mutta annetaan hidaskasvuisen pojun kasvaa ensin aikuiseksi. Katsotaan sit myöhemmin mihin kaikeen siitä on. Välikuvissakin oltiin ja hyvältä näytti. Ensi vuonna sitten virallisiin. Simmut oli terveet joten sillä saralla kaikki toistaiseksi hyvin.

Toivotamme kaikille täältä raketinpaukkeen keskeltä 

HYVÄÄ   UUTTA   VUOTTA  2011 !!!!