Eli vettä satoi ja oli koleaa... !  Näinhän se on ollut jo pitkän aikaa. No, onneks ei tullut räntää.. !  Pitkästä aikaa oltiin Vappumätsärissä, tällä kertaa Ruutisen kaa treenamassa kehäkäytöstä. Parina oli ranskis. Ruuti sai punaisen mutta ei sit sijoituttu punaisissa pienissä junnuissa. Hyvä että ei sillä sade alkoi vaan kiihtyä. Paikkana oli parkkipaikka ja se oli märkä ja veden seassa oli öljyä/bensaa tai jotain mikä teki tassut mustiksi, rasvaisiksi ja haiseviksi. Ruutinen joutui elämänsä ekan kerran suihkuun kotiin päästyään. Mutta bensa yms. ei ole terveellistä nieltynä joten pakko oli pestä mönjät pois. Isot koirat saivat lepäillä kotona eikä niillä ollut mikään kiire lenkille ennenkuin sade lakkas. Ja sit pitikin lähteä ulos kiireen vilkkaa, kun taas tuli uusi sade sit myöhemmin. Ihmeesti ne tietää ton sään. Huomenna ois Varkauden agikisat mut nyt kehtuuttaa. Kattoo sit aamulla millainen keli että viitsiikö lähteä vai ei...! Kun  tulee vanhaks niin tulee myös mukavuudenhaluiseksi. Mieluummin sitä on kotona lämpimässä kuin ulkona pitkän päivän sateessa kastumassa. Agility kun on VAAN harrastus...ja sen pitäis olla hauskaa eikä pakkopullaa.
P.S.  Enää 4 päivää ja Ruu on VUOTIAS !!! Niin se aika kuluu !  Pikku pojasta tulee mies.

LISÄYS: (2.5.) ...ja olisihan se pitänyt arvata: kevätflunssa iski. Sen se eillinen kastuminen teki. Joten jätin lähtemättä kisoihin. Ei oikein ole järkeä yrittää juosta neljää starttia puolikuntoisena ja säästäkään kun ei voi olla varma...meillä paisteli aamusella aurinko mutta nyt jo on mennyt pilveen ja koleaa on. Joten lomailuksi meni. Eihän siinä mennyt kuin rahaa..