Bellalla on menossa punainen kausi. Turussa tuli näyttelystä punainen nauha, Enon näytelmissä samoin. Tänään Varkauden agikisoissa (vuoden ekat) tuli kans punaista kun neiti VOITTI  MINI 2 A-kisan , joka taisi olla samalla TR-kisa. Jäätiin ekasta veke kun ei jaksettu olla koko päivää näinkin kylmässä kelissä. Tais olla siinä -15 pintaan ja kylmeni iltaa kohti. Sirkku jäi vielä Jonen kaa vikalle radalle. Eli KIITOKSET lainakuskille - JÄLLEEN  KERRAN ! Bella teki 0 RV mutta yliaikaa tuli 9 sekkaa ja risat. Kukaan ei päässyt ihanneajan alle ja muille tuli virheitä tai sit  HYL  joten voitettiin vuoden ekat kisat. Siihen nähden että verkka jäi vajaaks (kisaajia oli paljon pois joten aikataulu oli reilusti edellä) meni tosi hienosti - ja kun ei olla oikein kunnolla päästy treenaakaan. Viime vuonna aloitettiin kans Varkaudesta ja oltiin silloin kolmansia. Nyt parannettiin kahdella pykälällä. Ihan kiva jatkaa etiäpäin ! Jone teki ihan hyvän radan mutta sekosi askelissaan A:lle menossa ja luisteli alas. Tulos 10 ja jotain 5 sekkaa yliaikaa (Vaan ! A:lla sekoilu vei rutkasti aikaa !) ja sij. 14. ja tokalta radalta HYL mutta hyvin meni muuten ja otti puomin molemmilla kerroilla. Pirteänä palautui kotia joten Sirkulle ja Sadulle  KIITOKSET !!! Tästä on hyvä jatkaa. Kun ei yhteisiä harkkojakaan ole kuin pari takana. Et näin tää päivä kului meillä. Ruutinen viihdytti kotona vieraita (oli käyttäytynyt kuin Herran enkeli !) ja kun palasin kotia niin se söi mun uuden fleece-hanskan...    Kostoksi kun oli niin pitkään pois ?   Ei vaineskaan, se vaan on  NIIIIIIIN  tarmokas. Nyt väsyttää, eiköhän painuta aikaiseen pehkuihin ?