Olin oman seuran Mätsärissä töissä ja Ruu seuras mukana. Ilmon loputtua kävin kävelyttämässä pientä ja nähtiin samanikäinen kääpin uros. Ruu ja se leikki hetken nurmikolla. Ruu pääsi niskan päälle kun painoi enemmän, mutta luonteessa se kääpin ei hävinnyt meitin pojulle yhtään. Hauskaa oli pojilla. Ilma oli mitä parhain mätsärille ! Aurinkoista ja lämmintä.

Otin myös posekuvia, ja pinserin omistajan tyttö otti posekuvan Ruusta. Kiitokset !!!

Ison pojan pää jo !

Mut olen hävittänyt kuvasta veke.

Pennun kasvattaminen on yllättävän raskasta. Olin ihan unohtanut millaista on, kun talossa on PENTU ! Siksi en olekaan nyt lähdössä kisaamaan minnekään kauas, eli mm. Gööttien agimestaruudet jää välistä. Kotikisoissa käydään ja jossain lähellä, mutta mun pitää levätä ja kerätä voimia, jotta jaksan kasvattaa Rurista kunnon koiran.