Olen jo kohta viikon kärsinyt vatsataudista ja on vähän ontto olo kun ei oikein pysty syömään mitään.  Hyvä puoli asiassa on se, että laihtuu ja helposti, eli bikinikunnossa kesään mennessä ??? Silmänisku  Sunnuntaina, eli eilen, oli oman seuran möllit joihin piti mennä. Halusin lähinnä testata miten Jonen ohjaus sujuu, kun aion kokeilla kepillä jäätä ja viedä sen itse JoA:n kotikisoissa 3.5. ...! Saas nähdä miten käy. Eilen en ehtinyt lähdössä ihan alta pois ja koira meinas tulla päälle. Vitska ilmeisesti kosketuksesta (vai tuliko kielto ?) mutta loppurata meni sit juohevasti ja hävittiin voittajasheltille vain siinä 7 sekkaa. Toinen sija tuloksena. Osasin ohjata Jonea mutta radan opettelussa oli ongelmia. Ovat kinkkisempiä kuin ykkösten radat joten muistikapasiteetti oli tiukassa käytössä. Ja sit pitää muistaa ettei jää koiran tielle, kuten eilen kävi. Muuten saa hampaasta. Ja siitä tuomarit ei tykkää. Eli ois pitänyt leikata takaa, mutta jälkiviisaus on helppoa. Tosin Jonni kävi kuumana. En ollut treenannut sitä torstaina kun en ole ollut kunnossa, joten väliä viime treeneihin oli liikaa. Jonni tarvii edes pikkaisen treeniä jottei se kuumu yli kisatilanteessa. Se kun tekee sen kuumumisen tosi helposti vaikka sillä treenaiskin. Mutta  ILMAN  treeniä se varmalla kuumuu. Bellan kanssa menin ykkösluokkalaisten radan. Hyppäs renkaan vierestä, kepeillä tuli lopussa virhe joka onneks korjaantui nopeasti (eikä pujotellut takaisinpäin kuten joskus kotitreeneissä on tehnyt) ja lopussa putos rima mutkassa mutta muuten meni ihan OK, ja puomikin oli kohtuullisen nopea Bellaksi. Bellankin kanssa oltiin toisina. Joten ihan kiva päivä. Ilma oli kesäisen upea, reilusti yli +10 astetta ! Ja aurinko paistoi.  Ehkä se kesä tulee nyt meillekin ! Lumet ainakin sulaa vauhdilla. Ja kohta on Vappu !!! Ja siitä viikko ja Jonnin pentusten pitäis olla maailmassa jos kaikki sujuu loppuun asti hyvin.  Ens lauantaina mennään Tohmajärvelle ryhmikseen ja sunnuntaina on agikisat. Et kiirettä pitää. Vapun jälkeen treenit siirtyvätkin sitten ulos. Eli todellakin toivotaan hyviä kelejä jotta kenttä on hyvässä kunnossa treenaamiseen kun ens viikolla sinne siirrytään.