Kyllä se pitäis uskoa että  KUN  on  töissä kisoissa niin silloin ei itse kisata. Oli se sen verran hankala yrittää saada jalkoja ylös maasta kun viiden jälkeen illalla yrittää juosta hyppyrataa kuralätäkössä ja koko päivän on seissyt samoilla jaloilla puominnostajana. Ei saa sitäkään vähää vauhtia irti pohkeista.

Aamupäivä eli ykkös-kakkosluokat sujuivat ihan hyvässä säässä, sitten alkoi pikkaisen sadella. Kylmä oli koko ajan ja jalat pyrkivät olemaan hiukka tönköt vähän aikaa seisottuani. Mutta istua ei voinut kun alkoi paleltaa. Ja kun sade alkoi niin penkki kastui ja siihen meni sekin mahdollisuus.  Kolmosten aloittaessa urakkaansa sade oli jo ihan kivan voimakasta. Piti pyytää kotijoukoilta uusi takki kun edellinen oli vettynyt käyttökelvottomaksi. Eka rata meillä oli sellainen, että en voinut kuvitellakaan kerkeäväni ohjaamaan Jonnia kepeille (putki puomin alla  just sopivassa paikassa) joten häthätää iskin kii ensimmäisen suostuvaisen ohjaamaan koiraa. Alun koukeroista johtuneen hylyn jälkeen muu rata meni ihan kivasti, varsinkin kun ottaa huomioon sen faktan että tää oli eka kerta kun ohjaaja edes kokeili Jonnia. Että kiitokset Marialle kun uskalsit kokeilla !!! Ihan hyvä eka kerta !!  :-)  Tokan radan vein itse, vaikka tässäkin oli aika kinkkinen kepeille vienti. Jonni kerkesi nappaamaan mua kun söhläsin kepeille menossa, ja tosta tuli se ainoa vitska. Ihanneajan alle päästiin kyllä. Vika rata eli hyppis mentiinkin sitten kuralätäkössä. Koira kävi ihan ylikierroksilla eikä etenemisestä tullut mitään. Ja mä en enää jaksanut juosta. Alkoi päivän seisomiset painaa jaloissa. Tulos meni sitten ihan ala-arvoiseksi. No, tulipahan kokeiltua mutajuoksua. Kisat menivät muuten ihan hyvin. Oltiin välillä jopa tunnin edellä aikataulua. Tosin kaikki seuraavan tasoryhmän koirakot eivät sitten olleet vielä tulleet joten joudutiin odottelemaan ennen kisojen jatkamista, mutta parempi näin päin. Melkein 12 tuntia siinä vierähti, ja nyt tuntuu kun ois mennyt mankelin läpi. HUH. Ens viikonloppuna pitäsi jaksaa taas....!

kisakenttaa_sateessa.jpg

Koivuniemen kenttää aiemmin iltapäivällä (yllä) ja sitten lähes loppupuolella (alla).

kisakenttaa_illemmalla.jpg