Niin lähellä mutta ah niin kaukana ! Agility on raaka laji. Olimme Ruotsissa, Bodenissa, kisamatkalla ja tavoitteena oli saada se Ruotsin agiserti, mutta niin ei tällä kertaa käynyt. Radat olivat helppoja meidän ratoihin verrattuna, vaikka pommipaikkoja muutama olikin. Eka rata lauantaina meni tosi hyvin mutta sitten mä jäin hieman koirasta jälkeen ja ohjasin sen puomille ihan vieressä olleen keinun sijasta. Hylky tuli. Radalta sai vai 3 koiraa nollan ja  KUKAAN ei saanut sertiä ! 2 oli valioita ja yksi pallivikainen, joka Ruotsissa ei saa ottaa sertiä vastaan. Hyppyradalla taas ohjausvirhe ja kielto, koira käpsähti ja nappas ja siitäkin virhe, eikä tulos ollut sit kovin kummoinen. Sunnuntain KV-radalla yritin varmistella nollaa ja odotutin putki-käskyä liian pitkään ja kielto. Sit törmäsin yhdessä paikassa koiraan ja kosketusvirhe.  Voi RÄKÄ !! Koirasta olisi kyllä kisaajaksi mutta ohjaaja tarvitsee vähän lisää taitoa. Kisatauko näkyy eikä mun vauhti riitä Jonelle, joka on tottunut Niinan kyyteihin. Eikun treeniä treeniä.

Ruotsissa meno on leppoisampaa kuin meillä ja aikataulut menivät tosi sujuvasti. Ensimmäisen startin ja rataantutustumisen aika vaan ilmoitetaan eikä sit muuta, paitsi luokkajärjestys. Bodenissa asia oli hoidettu niin että heillä oli 2 rataa rakennettuna, toinen hyppis ja toinen agirata. Kun toisen kisat oli ohi niin vaihdettiin vain rataa ja lisättiin putket/pussit. Muut esteet olivat jo paikoillaan. Aikaa säästyi rutkasti ja kisat saatiin vietyä tosi nopeasti läpi. Lauantainakin oltiin lähdössä jo neljän maissa ! Toinen mielenkiintoinen seikka oli että kontakteilla oli  MATTOpinta ! Vaikka satoi niin ei luistanut. Koirat menivät paljon vauhdikkaammin kontaktit kuin kotona. Ilmoittautuminen hoidettiin vetämällä nimi yli listasta, joka oli seinällä ja ottamalla pieni liuska, jossa oli oma ja koiran nimi + kisanumero. Ja sit vaan odoteltiin omaa vuoroa. Kivaa oli, sateesta huolimatta. Komeat maisemat ja kiva kaupunki toi Boden.

Gööttejäkin nähtiin kaksin kappalein. Paikalla oli kaksi Krösaskogens koiraa, sisko ja sen veli. Hännätön Qvittra ja Qvick. Qvitra oli nätti punainen narttu, ei kauhean iso. Qvick oli enemmän mun mieleen. Se oli hännällinen ja kauniin harmaa. Sääli että siltä puuttui kaksi P3:sta. Siskollakin oli hammaspuutoksia.  Ruotsissa kuulemma on alettu näyttelyissä katsoa hampaiden puuttumisia ja sitä Qvickin omistaja harmittelikin, kun uros oli muuten niin komea. Sillä oli jalkaakin, ja vaikka ikää ei ollut hirveästi oli se lähes Jonnin kokoinen. Komea poika. Ja aivan ihana väri. Qvittran omistaja puhui suomea, oli muistaakseni kotoisin Haaparannasta, joten ei siis ihme tämä kielitaito. Liekö ollut suomalaista sukua? En älynnyt kysyä...!  Hauskaa oli ja viikonloppu sujui mukavissa merkeissä, vaikka kotiintuomisia ei ollutkaan. Pitää lähteä tonne uudestaan. Kun ei se matkakaan mikään  NIIN kauhea ole !

kuva lauantain radalta, kun aurinko pilkahti