niin_ja_jonni_games.jpg

2-3.6.  Stadi games   (kuva Milla Saari)

Käytiinpä kääntymässä Hesassa. Jonni ja Niina kisasivat lauantaina ja sunnuntaina Stadi games-agilitykisoissa. Ekana päivänä pikkaisen yliaikaa ja harmittava ekan riman pudotus. Sunnuntain agiradalla aika riitti mutta 15 virhepistettä oli sitten riippana. Koira oli ihan pirteä jopa kotiuduttuaan tänne Joensuuhun joten sikäli reissu oli onnistunut.

Tänään huomasin Koiranetistä että Jonnin velipuolella on todettu verkkokalvon degeneraatiomuutos. Tämä muistutti taas siitä miten tärkeää on peilauttaa koirien silmiä. Muuten kaikki muutokset jäisivät huomaamatta. Ikäväähän se on kun tällainen osuu kohdalle mutta jos tuudittautuu uskoon: kun ei näe mörköä niin sitä ei ole olemassa   niin sitten voi käydä hassusti.  Pitää koputtaa puuta sillä Jonni on ollut terve tähän asti. Samaten myös Bella. Toivottavasti ovat jatkossakin. Itse olen peilauttanut koirieni silmät useampaan kertaan. Eihän siinä menetä kuin rahaa. Ja se mitä saa vastineeksi tuloksesta  J1 = terveet  silmät on rahassa mittaamaton.