Kovapintaisia puutiaisia (Ixodes ricinus -ryhmä) esiintyy lähinnä pohjoisella pallonpuoliskolla. Suomessa ne ovat erittäin yleisiä Ahvenanmaalla ja saaristoalueella, mutta niitä esiintyy koko Etelä- ja Keski-Suomessa siten, että pohjoisen esiintymisen raja kulkee Oulu-Joensuu -linjalla. Punkit ovat aktiiveja huhti-toukokuusta loka-marraskuuhun asti. Keväällä lämpötilan noustua n. 5-7 Celiusasteeseen maaperässä olevat punkit lähtevät liikkeelle. Vastoin vanhaa kansanuskomusta punkit eivät pudottaudu ihmisten päälle lepistä, vaan elävät ja liikkuvat eniten aluskasvillisuuden joukossa, heinikoissa ja pensaikoissa. Lehtometsä tai rantalepikko on ilmeisesti kosteusolosuhteiltaan juuri sopiva metsätyyppi, jonka aluskasvillisuudessa punkit mieluiten viihtyvät. Se ei kestä kovaa kuumuutta eikä kuivuutta pitkään vaan viihtyy sopivan kosteissa paikoissa. Lisäksi se on suhteellisen hidas liikkumaan. Luonnon kasvillisuudessa se ei kiipeä juurikaan metriä korkeammalle.

Puutiainen on soikeahko ja litteä muodoltaan ja kuuluu hämähäkkieläimiin. Sen elinkierto luonnossa kestää Suomen olosuhteissa 2-4 vuotta. Jokainen punkin kehitysvaihe tarvitsee veriaterian kehittyäkseen seuraavaan asteeseen ja aikuinen naaraspunkki kyetäkseen munimaan. Ns. toukkavaiheessa punkki, jota silloin kutsutaan larvaksi, on alle 1 mm:n kokoinen ja sillä on kuusi jalkaa. Seuraavassakin kehitysvaiheessa (kahdeksanjalkainen nymfi) sitä voi olla pienestä 1-2 mm:n koostaan johtuen vaikea havaita iholtakaan saati sitten esim. hiuspohjasta tai eläimen turkista. Aikuinen punkki on n. 3 mm:n kokoinen (koiras n. 2.5 mm tummanruskean selkäkilven peittäessä koko selän; naaras n. 3.5 mm selkäkilven peittäessä vain ruumiin etuosan ja punertava takaosan jäädessä paljaaksi, jolloin ulkonäkö on mustanpunainen).

Punkilla ei ole silmiä, vaan se odottaa sopivaa ohikulkijaa esim. heinänkorren päässä etummaiset jalat ojossa takertumaan ohikulkijan karvoitukseen tai vaatetukseen. Tähän takertumiseen punkilta ei kulu kuin sekunnin murto-osa. Punkit havaitsevat ohikulkijan lähinnä kasvillisuuden liikkeen perusteella, mutta kykenevät myös aistimaan lämpösäteilyn ja ns. Hallerin elimen avulla ympäröivän ilman hiilidioksidivaihteluita. Punkkien aktiivisuus "uhriaan" kohtaan vaihtelee siten, että yleensä aktiivisimmin ne hakevat saalistaan aikaisin keväällä ja taas loppukesällä tai varhaissyksyllä. Verta imeneenä aikuinen punkki voi paisua ison herneen tai kahvipavun kokoiseksi harmahtavaksi palloksi (jopa 30 mm pituudeltaan). Punkki suodattaa verestä tarvitsemiaan ainesosia pitkän, jopa useita vuorokausia (larvat ja nymfit 3 päivää, aikuiset punkit 7-9 päivää) kestävän veriaterian aikana, siten että punkin kautta kulkeva todellinen verimäärä on monikymmenkertainen talteenotetun suodoksen määrään verrattuna eikä suodos enää muistuta esim. väriltään lainkaan verta. Borrelioiden kiertokulku isäntäeläimissä, joista punkit imevät verta, selittää punkin iän myötä lisääntyvän infektoitumisasteen. Vaikka nymfivaiheen punkit eivät olekaan kaikkein eniten borrelioita kantavia, tapahtuu ihmisen borrelioosiin sairastuminen yleensä juuri nymfivaiheen punkin puremasta. Aikuiset punkit nimittäin on iholta helpompi havaita kuin pienemmät nymfit.

Kävin tänään ostamassa punkkipannat kun noita ylläolevia otuksia on alkanut löytyä koirista. Kuulemma on tulossa runsaspunkkinen kesä...! YÖK !