Sunnuntaina 4.12. oli elämäni ikimuistoisin hetki kun Ruuti palkittiin Sankarikoirana Voittaja 2011 -näyttelyssä messukeskuksessa.

Lähdimme koko perheen voimin matkaan jo lauantaina, jotta emme olisi väsyneitä juhlapäivänä. Kävimme Ruutin kanssa sairaalassa katsomassa äidin veli-Untoa kun saavuimme Helsinkiin ja sieltä vasta mentiin hotelliin. Sunnuntai-aamulla lenkitys ja hyvissä ajoin Messariin koska myöhästyminen ei käynyt päinsä. Noin kello 13.30 sankarikoirat kokoontuivat Tapiolan ständille ja meidät vietiin eri tilaan jossa meille tarjoiltiin kahvit. Sen jälkeen meidät vietiin ison kehän taakse ja selitettiin palkitsemisen kulku. Minä lähdin toisena. Yksitellen kävelimme sitten kehän reunaa valokeilassa kuuluttajan kertoessa pelastustarinan ja sen jälkeen menimme saamaan palkintomme. Palkinnot saatuamme menimme omalle paikallemme korokkeen reunalle ja kun kaikki koirat olivat rivissä sai kuvata. Tämän jälkeen oli vielä virallisten kuvien vuoro. Annaleena Sevillano otti musta kuvia mun kameralla. Kiitokset siitä ! Virallisen tilaisuuden jälkeen mentiin Ruun kaa Gööttiständille jossa yllätyksekseni Rotuyhdistys palkitsi meidät myös. Kauniit kiitokset ! Kukat ovat ihania ja vieläkin kukkivat kauniisti ! Ja lelu on erittäin mieluinen joskin Jonni pyrkii omimaan sitä...   Gööttiständillä oli kivaa porukkaa ja näki monenlaisia gööttejä eri värivalikoimin ja häntätyyppineen. Hyvin oli rodun kirjo edustettuna. Lähdin sit noin viideks takas hotelliin ja aamulla aamiaisen jälkeen kotia.

Palkintona sankaruudesta Ruuti sai mm. plakaatin jossa luki lopussa:

Koira on suorittanut erittäin ansiokkaasti tehtäväänsä ihmisen palveluksessa.

Oli kunnia kuulua palkittavien joukkoon. Siellä oli monta koskettavaa pelastustarinaa ja olen ylpeä siitä että Ruutinkin teko katsottiin kyseisen kunnian arvoiseksi. Kiitokset Ruutista kuuluvat kasvattaja -Ingalle, Tuula Suhoselle ja emä-Vindin omistaja Minnalle. Ilman heitä Ruutia ei olisi ja sitä myöten ei meidän äitiäkään. Ja kiitokset Ruutille. Meidän äidin puolesta. Mitä tekisimmekään ilman koiria ?

Eli eiköhän se tärkein sanottu jo otsikossa. Heti ekalla startilla mun hermoilusta ja panikoinnista huolimatta saatiin tehtyä se nolla (-5,99 alle ihanneajan, 3,1 m/s etenemä meillä) (motivointina ohjajalla: kivat palkinnot eli PYSTI, RUUSUKE !!! ja se, että ei jaksa enää kärvistellä milloin se vika nolla tulee, eli päästään piinasta kun vaan tehdään se) ja niin sitten noustiin kakkosiin. Toinen sija oli vielä tuloksena joten saatiin pysti ja rusettikin. :-)  Ja hyvä ruisleipä ! Ihmeesti sitä sai koottua itsensä alkuhetkien ajatuksesta (kun rataa katseli) et "mitä mä täällä teen, mä haluun kotiin, miks mä kiusaan itteäni". Ihmeesti sitä voi löytää henkistä voimaa kun keskittyy. Ja Ruukin toimi vaikka kävi siis niin tosi kuumana vielä lähdössä....! Nyt helpottaa. Vuoden kisojen jatko on vielä auki. Treenikavereille ja Elinalle varsinkin KIITOKSET ja kumarrukset ! Ja Ruulle kiitos hyvästä työstä.

Sankarikoira pelasti viime hetkellä

Joulukuun neljäntenä päivänä Suomen Kennelliitto palkitsee Messukeskuksessa sankarikoirana länsigöötamaanpystykorva Ruuti, Fennican Rurik Jonnissonin. Tässä Ruutin pelastustarina.

15.12.2010: 

Reipas iltalenkki tyttären ja hänen kolmen länsigöötanmaan pystykorvansa kanssa. Olo tuntui hyvältä, siispä pitkäkestoinen insuliinipiikki ja nukkumaan. Mieheni jäi puuhailemaan keittiöön. Koirat ja Outi menivät nukkumaan toiseen päähän taloa.
Heräsin siihen, että noin puolitoistavuotias “Ruuti”, nuorin gööteistä, jolla ei ollut tapana tulla sänkyyni, nuoli tarmokkaasti kaulaani. Kun Ruuti hyppäsi pois sängystä, käänsin kylkeä ja aioin jatkaa keskeytynyttä unta. Kääntyessä tuntui pahalta, oli hyvin heikottava olo. Myös pää tuntui oudolta. Verensokeri alhaalla ? Pääsin vaivoin sängystä ja horjuin keittiöön. Haparoin sokerin mittauslaitetta. Hädin tuskin tajusin mitä yritin tehdä. Käsi vapisi eikä mittausliuska ollut osua paikalleen. Jotenkuten onnistui verinäytteen otto. Mittari näytti tasan k a h t a. Mieheni teki salamavauhtia ruisvoileipiä. Join tuoremehua ja söin palan suklaata. Kun puolen tunnin kuluttua mittasin verensokerin uudelleen, se oli 3,7 - vaara ohi.
Entä jos Ruuti ei olisi tajunnut tilaani ja tullut herättämään minua ? Olisin menettänyt tajuntani. Myöhemmin nukkumaan tullut mieheni olisi tietysti ajatellut minun nukkuvan tavallista unta. Ilman Ruutin herätystä en olisi aamulla enää herännyt.
Minut pelasti sinä iltana synnynnäinen hypo, Rurik Jonnisson. Kiitos jatkoajasta Ruuti, sankarikoira.

Anja Huuskonen

pelastettu ja pelastaja

Eilen Bella kisasi mätsärissä sinisten vetskujen kolmanneksi ja sai kivan pystin. Ja tänään neiti vai sanoisiko jo rouva kun ikää on tullut jo kunnioittavasti  täytti  8 vuotta !!!! Onnea kullalleni ! Nyt mulla on sit kaks koiraa vetskukehiin vietäväksi !! Alla Bella eillisen pystin kera.

Käytiin taas Ruotsin turneella. Nyt ollaankin ajeltu lähes koko Ruotsi läpi koirahommeleiden merkeissä: pohjoisessa agilityn ja näyttelyiden merkeissä, etelässä näyttelyiden ja koiranhakumatkan merkeissä ja nyt itärannikon läpiajo pennunhaun muodossa. Enää länsipuoli koluamatta....! Haettiin meinaan narttupentu, hännällinen, josta olisi tarkoitus tulla meidän maajussi-Ruutin (sen isukki kun on maalainen...niin eikös sen pikaki oon silloin ?) morsiammeksi. Penneli lähti sijoitukseen Ouluun. Mutta ohessa matkakertomus.

Torstaina lähtö kohti Vaasaa jossa yövyttiin Omena-hotellissa noin 5 minsan päästä satamasta. Iso ja hyvä huone, parempi kuin monessa 5 tähden hotellissa eikä hinta ollut juuri mitään. Aamulla myrskyssä laivalla Umeåån, johon tulossa oltiin noin tunti myöhässä kovan tuulen takia kun jouduttiin odottaan hinaajaa jota sit ei lopulta tarvitukaan kun onneks tyyntyi. Mutta aikataululle odottelu teki hallaa. Kiireellä ajettiin Sundsvalliin jossa Ingela ja Stina (Danga's Stina-Ö) odotteli meitä. He olivat kolmen koiran voimin näytelymatkalla Sundsvallissa (lauantaina näyttely) josta sunnuntaina jatkoivat sit Hamariin Norjaan. Pentu oli ihana. Rohkea ja luottavainen. Kun otti syliin niin oli kuin se ois ollut siinä aina. Rohkea pikkuinen kaunistus. Paperihommien ym. jälkeen hyvästeltiin ja jatkoimme yöksi Scandic-hotelliin Uppsalaan. Siellä oli hyvä palvelu. Saatiin koiran kuppi ja ruokaa kun kirjauduin sisään. Stina osas pyytää ulos kun sillä oli hätä ja muutenkin pentu teki täysipäisen ja ihanan koiran alun vaikutelman. Olin hyvin hyvin tyytyväinen hankintaani. Aamulla oli aikainen lähtö Kapellskäriin jonne Tomppa vei meidät jotain ihme pikkuteitä pitkin (mä jo ehdin panikoida ettei mennäkään oikeaan paikkaan). Rahtilaivalla Naantaliin ja ruoka kuului hintaan eli seisova pöytä. Pentu ei yhtään ollut levoton, ei autokannella eikä hytissä.  Täyspäinen otus. Ja ei tuu olemaan mitään ongelmaa sisäsiisteyden oppimisessa. Stinan sisaruksia on myyty ympäri maailmaa, Ranskaan, Espanjaan ja Tanskaan ja yks tänne koto-Suomeen. Pysähdyttiin laivasta tultuamme pissalle ja sit ajeltiin Jyväskylään jossa meitä odotti 11 maissa illalla Stinan uusi perhe Katja ja Pasi, joiden luo Ouluun Stina meni asumaan. Lapset ei olleet mukana mutta kuulemma olivat ihastuneet pentuun joka sai nimekseen Lumikki. Pennun luovutuksen jälkeen ajeltiin kotia jossa oltiin sunnuntai-aamuyöstä kolmen maita. Olipahan reissu mutta tuliainen on siis aivan ihana. Isän ja mun sydämestä lähti pala Stinan matkaan.

Stinalla on sukua Suomessa. Sen isotäti Bella asuu meillä, sen velipuoli asuu Suomessa, sen isän Intin puolisisaruksia (isän Lövsjökärrs Hassen pentuja) on yks pentueellinen täällä ja Intin emon siskoja on täällä kaks joista toisella on ollut pentujakin. Ja muitakin enemmän tai vähemmän sukulaisia löytyy jokunen.

Nyt annetaan pennelin kasvaa isoksi ja katsotaan sitten muutaman vuoden päästä tuleeko siitä Ruutille morsmaikku. Toivottavasti se on terve kaikin puolin. Ainakin pentutarkissa koko pentue oli ollut terve ja kaikilla pojilla oli molemmat pallit. Purennat oli myös olleet OK. Emo Ina on hedelmällinen narttu: 2 pentuetta joissa ollut 8 ja 9 pentua. Toivottavasti Stinakin tulee jättämään kohtuukokoisen pentueen, ensimmäisen Vilavallarens-pentueen, sitten joskus tulevaisuudessa. Mutta vielä ei ajatella sitä. Nyt on aika leikin ja kasvun. Pikkuneidin kuulumisia seuraten...  Terkkuja Ouluun sydämenvaltajalle neiti Lumikille.

Ja kuvat  kertovat enemmän kuin tuhat sanaa....

Lieksa 19.9.   (C) Jaana Jääskeläinen

Ruu on nyt kisannut 14 starttia ja nollia on tippunut jo kaksi. Tänä vuonna on vielä pari starttia ja selkeä tavoite on: kakkosiin nousu tän vuoden puolella. Sit vois talven treenata jotta oltais valmiita kolmosiin. Kyllä se menee jo kolmosen radan jollain lailla mutta ei kilpailukykyisesti. Eli jos nyt satuttais nousemaan jo kolmosiin niin se ei ois hyvä juttu. Pitää vielä treenata joillain esteillä estevarmuutta ja vauhtia. Kepit onneks sujuu, kiitos omien kujakeppien. Niiden avulla on pystynyt treenaa niin itsenäistä keppien suoritusta kuin kulmiakin. Kiitokset siis Susanna M.:n miehelle kun teki mulle kepit. On olleet kovassa käytössä. Intoa ja onneks vauhtiakin löytyy poijjaasta joten lähtökohdat on mahdollisimman hyvät jatkolle. Ja kun on hyvä treeniryhmä jossa saa huippuneuvoja tökerölle kuskille ohjaamisen saloihin liittyen niin eiköhän meidät pian nähdä kuninkuusluokassa, jossa - toivottavasti - Ruutinen saa tehdä isänsä ylpeäksi itsestään. Jonella mieli käy yhä agiradoille, joten sen kaa jatketaan treeniä ihan piakkoin. Ja jos sen kunto sallii niin voidaan joskus ehkä pyörähtää juoksemassa yks startti ihan mielenvirkistykseksi. Se kun tajuu milloin ollaan lähdössä aksaamaan......On se ansainnut pikkuisen iloa silloin tällöin. Ei se paljoo maksa käydä juoksemassa startti silloin tällöin, jos koira siitä nauttii. Pappa on niin rakas mulle että sen hyväks teen mitä vaan.  Suunnitelmia tulevan varallekin on tehty. Niistä lisää ensi viikonlopun jälkeen....kuvien kera....

Käytiin pikareissulla Tallinnassa. Harju MK järkkäs koiranäyttelyn Tallinnassa joten sinne oli helppo mennä. Illalla yli XPRESSillä ja yö laivassa. Aamulla nukuttiin satamassa pari tuntia ennen kuin meitä tuli meidän tallinnalaiset tutut hakeen. Kehä oli 13.28 ( oli muuten kaikki kehät MINUUTILLEEN ajoissa ! En oo kuunaan nähnyt moista !!!  ) joten lähdettiin satamasta siinä 10 jälkeen ja oltiin perillä 11:n kieppeillä. Muuten ois ollut helppoo mutta Tallinnassa oli maraton-kilpailu ja juoksutapahtuma (mm. 10 km juoksu/kävely ja puolimaraton) ja autoton päivä joten rantatie, jota pitkin mä olisin osannut näyttelypaikalle (Viimsin stadioni) oli suljettu kuten suuri osa keskustaa ja vanhaa kaupunkia. Tehtiin sit mennen tullen lievän isot kiertoajelut kun Marju ja Vello ohjas meidät perille. Tuomarina oli uppo outo norski Arne Foss. Kiva mies, liiketuomari. Tiukka. Ruu meni ekana ja sai SERTin ja koska Bella sai sit EH:n (liian siro) oli Ruu samalla ROP. SERTin myötä siitä tuli samalla EE MVA. Ryhmiin ei jääty kun oli NIIN kiire laivalle että kun HETI kehän jälkeen kiirehdittiin matkaan oltiin satamassa 15.17 ja siellä piti olla viimeistään 15.30 !  Marjulle ja Vellolle  TUHANNET  KIITOKSET  meidän ohjaamisesta. Ei ois tullut yhtään mitään koko hommasta ilman teitä. Suomeen laiva tuli klo. 19.00 mutta meni 40 minsaa (!) ennen kuin päästiin satamasta pois. Liikennevalot ei kuulemma vedä...   jatkettiin sit pikku hiljaa kotio päin ja nukuttiin pariin otteeseen autossa. Kotona oltiin siinä neljän maita aamulla. Nyt on sit väsy olo joten jokunen päivä menee palautumiseen.  Alla elokuinen kuva uudesta valiosta. Ottanut Heta, mun "hovikuvaaja" !

alla olevat kuvat on ottanut Marju Kubre

Ruu ennen kehää

Ruu kehässä 

 Valiopotretti

"Kepo" ja Bella odottamassa vuoroaan...

LISÄYS 18.9  :  Ruuti teki vielä yhden saavutuksen saadessaan Lieksan agikisojen ekana päivänä (la 17.9.) toisen LUVANSA  NOLLAVOITOLLA.  Yhtä enää uupuu ja sit kakkosiin. Sunnuntai menikin sitten hieman penkin alle 15 virhepisteen + 1-2 sekunnin yliaikaradoilla. Lauantain eka ja sunnuntain vika rata oli HYLkyjä joten ääripäät tuli saavutettua. Sunnuntainakin oltiin palkinnoilla: 1. ja 2. joten ei paha viikonloppu kuiteskaan. Mutta ei taideta vielä kumpikaan jaksaa kaksipäiväisiä....

On ERO siinä kuka ottaa valokuva koirasta. Vaikka itsellä ois kuinkakin hyvä kamera ja vaikka sais avustajankin niin ei ne kuvat oo oikeestaan minkään näköisiä. Mutta kun sellainen joka TODELLA osaa ottaa kuvia otta kuvan koirasta niin eron huomaa ! Heta Ahtiainen otti alla olevat kuvat mun Ruutista. Kiitoksia hirveästi jälleen kerran upeista otoksista. Kun ammattilainen ottaa kuvan niin itse ei meinaa tunnistaa koiraansa....

ilkikurinen ilme...tyypillistä Ruuta

pose, oikea kylki

pose, vasen kylki